Ihmiset.... Ihmiset... Te olette liian pitkälle ajautuneita sattuman armosta pohjasta irronneita uppotukkeja matkalla kohti avomerta.. Pitkät ajat nukuitte, ja pitkät ajat nukutte edelleen, vain salliaksenne pienelle murto-osalle havahtumisen autuuden ja ilon. Kiitän siitä teitä kanssaihmiset, jotka sokeana elämän ihmeelle jatkatte typerää touhusteluanne mitä mielenkiinnottomiempien askereiden parissa.
Jotkut teistä ovat löytäneet alakulttuurit.. Persoonallisen tavan kellua turhuuden valtameressä. Niin minäkin joskus löysin, ja päästin otteestani senkin surkean samsarastairtipyristely-yrityksen, kiitollisena ainutkertaisista kokemuksista ihmisten parissa, mutta entistä ylpeämpänä ikiomasta henkilökohtaisesta minuuden kokemuksesta, joka ei tarvitse ympärilleen papukaijoja toistelemaan erilaisia meemejä ja meemikomplekseja yhteisöllisyyden illuusion vahvistukseksi.
Ihmiset... Te ette näy koskaan löytävän sisäisen lähteen äärelle kollektiivisena olentona. Rakastatte liikaa ainetta, valtaa ja sitä omahyväistä nautintoa jota oikeassaolo teille tuottaa. Tiedän kokemuksesta houkutuksen joka piilee yhteisöllisen maailmankuvan omaksumisessa.. Tuo suloinen nektari joka sielun tyhjiön täyttää makeimmalla turruudella. Antaisitko Babylonin huora vielä ilmaiseksi muutaman pisaran rinnastasi? Et antaisi, tiedänhän minä sen...
Jehovan todistajia minä ihailen, suoraselkäisyydestä ja heikkojen puolustamisesta. Puhumattakaan siitä aukottomasta uskosta parempaan huomiseen... Raukkojahan me olemme, jos luulemme vain geeniemme sattumanvaraisen tanssin määrittelevän elämän koko kirjon, kieltäen kokonaan sisäisen kokemuksen mahdin ja voiman muuttaa joka sekunti ympäröivä todellisuus. Houkkia, huoria ja susia näen ympärilläni, harvassa yksilöt jotka aidosta myötätunnosta evästävät lähimmäisensä vankalla itsetunnolla näinä aikoina.. Sitäkin enemmän on energiasieppoa jos jonkinlaista vaanimassa omaa osuuttaan viereiseltä tyypiltä...
Olen niin kyllästynyt jatkuvaan jaaritteluun siitä miten hyvin tai huonosti menee. Ketä todella valaistunutta yksilöä kiinnostaa "hyvinvointi" tai "pahoinvointi"? Ne kun ovat vain luonnollista seurausta, niistä puhuminen on kuin moottorin tyhjäkäynnin ylistämistä, vaihde ei ole edes silmässä ja johan meillä hyvin tai huonosti menee. Ainoa tärkeä päämäärä ihmiselon taipaleella on kärsimyksestä luopuminen sen kaikenkattavan pimeyden kohdusta lähtien johon tajuntamme on istutettu, ei kieltäen eikä taistellen vaan ilolla siunaten ja hyväksyen, armoa puhkuen ja koko universuminkattavan elämänvoiman tiedostaen - ilman valtarakenteita ja dogmaattista uskonnonjulistusta, eikä toisaalta myöskään laiskasti "virran" mukana soljuen. Vain Nyt-hetkessä tapahtuva vakaa tajunnan asento, tämän ennaltarakennetun minuuden kuulostelu, havainnointi, tarkkailu ja dynaaminen läsnäolo tunnekehossa, siis sen oikkuihin liikaa samaistumatta..
Nähdäkseni näin on ainoa tapa todella saavuttaa korkein potentiaali ihmisruumiissa, mikäli näin jossain vaiheessa valitsee tapahtuvaksi. Muita vaihtoehtoja on, mutta ne johtavat nähdäkseni turhuuden meren syliin takaisin vellomaan muiden uppotukkien lomaan.
TJEU: Itsesi.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment