Kesäyön hetki

Lämmin tuulen puhallus, kaunis tuoksu kesäisessä yössä. Tahtoisin säilöä tämän hetken ikuiseksi ajaksi, muistaa tämän lämmön, suven keveän sipaisun ihollani ja räjähtävän dynaamisen elinvoiman aisteissani. Puhtaana ja kirkkaana, tajuntani vapaana vastaanotan, vain vastaanotan ja annan kyynelten virrata vuolaana puhdistaen persoonaani kuonaisesta väkisin ylläpidetystä, joskin falskista, rauhasta ja kontrollista. Ei tässä mitään rauhaa tai kontrollia ole, ja toisaalta.. On. Niin rauhaisaa ja hallittua, silti jok'ikinen sekunti kuin sotatila elintilasta.. En osaa selittää. Luonto, yksi. Ihminen ajattelee mielessään paljon asioita jotka ovat hyvin kaukana tästä huikeasta ... En osaa selittää.

Nyt kun elämä valjastaa koko monimuotoisuutensa tähän kesäiseen näytelmään, näen myös ihmisiä matkalla supistamaan tajuntansa etanolilla surkeaksi energian polttopisteeksi tämän kulttuurinraakileen tuottamien mielikuvakavalkadien tahdissa... Nämä niukkapukeiset naiset humalan rohkaisemine viettelevine ilmeineen saavat minutkin kiimaiseksi, kuvittelen usein monia heistä nussivani. Silti minua säälittää, toisaalta näen tässä yhden muodon meissä itävässä totuudenjanossa. Hyvin rajallisen muodon, mutta yhden muodon kuitenkin. Ikävä on niitä hetkiä kun sydäntäni tämän joukkopsykoosin mukana paadutin. Vaikken muuta saavuttanut kuin askelia lähemmäs kuolemaa. Hukattuja hetkiä, haluaisin ajatella, mutta valitsen toisin. En ymmärtänyt vielä, en nähnyt vielä. En tajunnut..

Hengittää kiivaaseen tahtiin tämä kaupunki. Raskas on huomenna matka takaisin itseyteen, jossei jo löydy uusia keinoja paeta kysymyksiään. Siunattuja ovat hengessään sokeat sillä he eivät ymmärrä tätä, ja huoletta voivat saastuttaa itsensä ilkeiden voimien vaikutuksella vailla huolta.

Lopulta Minä pysähdyin hetkeksi. Annoin tämän yön huumata minut - sitten hiljennyin synnyttääkseni itseni luonnon mukana uudestaan. Nämä sanat ovat enää vain jälkisupistukset.



Kaikki on täydellistä

Ihmiset... ihmiset....

Ihmiset.... Ihmiset... Te olette liian pitkälle ajautuneita sattuman armosta pohjasta irronneita uppotukkeja matkalla kohti avomerta.. Pitkät ajat nukuitte, ja pitkät ajat nukutte edelleen, vain salliaksenne pienelle murto-osalle havahtumisen autuuden ja ilon. Kiitän siitä teitä kanssaihmiset, jotka sokeana elämän ihmeelle jatkatte typerää touhusteluanne mitä mielenkiinnottomiempien askereiden parissa.

Jotkut teistä ovat löytäneet alakulttuurit.. Persoonallisen tavan kellua turhuuden valtameressä. Niin minäkin joskus löysin, ja päästin otteestani senkin surkean samsarastairtipyristely-yrityksen, kiitollisena ainutkertaisista kokemuksista ihmisten parissa, mutta entistä ylpeämpänä ikiomasta henkilökohtaisesta minuuden kokemuksesta, joka ei tarvitse ympärilleen papukaijoja toistelemaan erilaisia meemejä ja meemikomplekseja yhteisöllisyyden illuusion vahvistukseksi.

Ihmiset... Te ette näy koskaan löytävän sisäisen lähteen äärelle kollektiivisena olentona. Rakastatte liikaa ainetta, valtaa ja sitä omahyväistä nautintoa jota oikeassaolo teille tuottaa. Tiedän kokemuksesta houkutuksen joka piilee yhteisöllisen maailmankuvan omaksumisessa.. Tuo suloinen nektari joka sielun tyhjiön täyttää makeimmalla turruudella. Antaisitko Babylonin huora vielä ilmaiseksi muutaman pisaran rinnastasi? Et antaisi, tiedänhän minä sen...

Jehovan todistajia minä ihailen, suoraselkäisyydestä ja heikkojen puolustamisesta. Puhumattakaan siitä aukottomasta uskosta parempaan huomiseen... Raukkojahan me olemme, jos luulemme vain geeniemme sattumanvaraisen tanssin määrittelevän elämän koko kirjon, kieltäen kokonaan sisäisen kokemuksen mahdin ja voiman muuttaa joka sekunti ympäröivä todellisuus. Houkkia, huoria ja susia näen ympärilläni, harvassa yksilöt jotka aidosta myötätunnosta evästävät lähimmäisensä vankalla itsetunnolla näinä aikoina.. Sitäkin enemmän on energiasieppoa jos jonkinlaista vaanimassa omaa osuuttaan viereiseltä tyypiltä...

Olen niin kyllästynyt jatkuvaan jaaritteluun siitä miten hyvin tai huonosti menee. Ketä todella valaistunutta yksilöä kiinnostaa "hyvinvointi" tai "pahoinvointi"? Ne kun ovat vain luonnollista seurausta, niistä puhuminen on kuin moottorin tyhjäkäynnin ylistämistä, vaihde ei ole edes silmässä ja johan meillä hyvin tai huonosti menee. Ainoa tärkeä päämäärä ihmiselon taipaleella on kärsimyksestä luopuminen sen kaikenkattavan pimeyden kohdusta lähtien johon tajuntamme on istutettu, ei kieltäen eikä taistellen vaan ilolla siunaten ja hyväksyen, armoa puhkuen ja koko universuminkattavan elämänvoiman tiedostaen - ilman valtarakenteita ja dogmaattista uskonnonjulistusta, eikä toisaalta myöskään laiskasti "virran" mukana soljuen. Vain Nyt-hetkessä tapahtuva vakaa tajunnan asento, tämän ennaltarakennetun minuuden kuulostelu, havainnointi, tarkkailu ja dynaaminen läsnäolo tunnekehossa, siis sen oikkuihin liikaa samaistumatta..

Nähdäkseni näin on ainoa tapa todella saavuttaa korkein potentiaali ihmisruumiissa, mikäli näin jossain vaiheessa valitsee tapahtuvaksi. Muita vaihtoehtoja on, mutta ne johtavat nähdäkseni turhuuden meren syliin takaisin vellomaan muiden uppotukkien lomaan.
TJEU: Itsesi.

Niin siitä hengestä

Henki on ihmisen sisäisen kokemuksen ydin. Voiko sitä tuon paremmin sanoiksi pukea.

Me olemme itseasiassa jotain "ei-materiaalista". Me olemme tuo "eteriteetti", joka lihaksi pukeutuu ja subjektiivisen maailmankuvan omaksuu. Joka pukee päälleen Guccin puvun, tai myllyverkkarit. Joka käyttää kahvia kohtuuttomia määriä, murhaa, raiskaa, tuomitsee, hyväksyy, pelkistää, kasvattaa viiksiä, kasvattaa kainalokarvoja, ajaa pillukarvoja, asettaa silikoni-implantteja, pumppaa penistään tiikeripumpulla, ajaa käsittämättömiä avaruuslaitteita. No, käsität varmaan pointin ilman sen kummempia makaabereja herkutteluhetkiä mielikuvien parissa (niitä kyllä riittää, sen voin sanoa).

Materiaalinen maailma on energiaa niin alhaisella värähtelytaajuudella että se vaikuttaa olevan staattista. Itseasiassa totuus on että olisi vähättelyä sanoa mitään muuta. Kaikki (niin, tarkoitan Kaikki) on vuorovaikutteista elämänvoimaa jossain sen valitsemassa kristalloitumismuodossa. Joskus käy niin, että "eteerisinä" persoonallisuuksina valitsemme kanavoida sitä päin helvettiä, niin sanoaksemme, ja niin sanommekin. Juuri näin tapahtuu tälläkin hetkellä planeettamme päällä, ja missä mittakaavassa, en voi tätä mitenkään alleviivata. Tajuntamme on totisesti rajallinen. :)

Suurin osa ihmisistä ei koskaan käy tämän oivalluksen parissa. He ovat kiireisiä, heidän kovalevynsä ovat täynnä, he etsivät miellyttäviä kokemuksia joista ei aiheudu kustannuksia. Heitä ei kiinnosta maksaa hintaa matkasta joka ei välttämättä johdakaan välimeren aurinkoon, vaan oman minuuden raastavan vankilan kaltereita omituisilla ulokkeillaan kaapimaan. Kuulostaa lohduttomalta, mutta nämähän ystäväni hyvä ovat vain mielikuvia mitä kirjoittamani sana aiheuttaa. Todellisuudessa mitään vankilaa ei edes ole. Ja sitä on Tosi Hengellisyys sanan varsinaisessa merkityksessä, syvemmällä todellisuudessa kuin ikinä.

Todellisuus... Hehe. Hassua kuinka aina tämänkaltaisista asioista kirjoittaessa takavasemmalta hiipii ration vartiokoira hiljentämään intuition virtausta. Patoamaan sitä minkä tunteva olento minussa haluaa julistaa. Halunneeko heikentää "kokemuksen arvoa" asettamalle sille egoistiset tutut raamit, opastaen minuuttani pikkuhiljaa takaisin kohti entistä versiota, Ihminen 0.4:sta jolle vielä on tärkeätä hakea miellyttäviä kokemuksia tiedostamisen raskaan ikeen pukemisen sijaan...

Todellisuus on kuin koiranpaskan katkera haju kalliissa kengissä.
Todellisuus on kuin pyllyn kaivamista ja sen jälkeen sormen haistamista.
Todellisuus on kuin herääminen suoraan LSD-tripin piikkikohtaan.
Todellisuus on kuin todellisuus joka on kuin todellisuus joka ei kuin todellisuus tavallaan, vaikka se on todellisuus.


Vittu Om! Mä jotenkin flipahdan näihin keloihin niin pahasti joskus että mietin että minne helvettiin purkais tätä skeidaa. No, tähän sain osan taas talteen. Todella naivistista, kylmää läppää. Tyylit ovat onneksi monet.


En jatka enää sen enempää hengestä jauhamista koska jos todellisuus tuottaa noin paljon vaikeuksia ilmaista sitä perimmäistä Ideaa, niin mitähän ...helvettiä siitä Hengestä blaastamisesta tulisi.

Rainaa

Suurimman osan ajasta tuntuu siltä että koko prosessi jossa olen, tai jossa olemme, on täysin turha, ei se anna mitään, eihän siitä saa "mitään irti"...

Elämänvoimaa ei käy haastaminen, sillä heti kun tämänkin kelan projektoriini asetan, oivallan kuitenkin syvällisempää viisautta vasten kelaa valottaessani että prosessi edistyy huolimatta siitä onko prosessin kokija tietoinen tapahtumista. Ainoastaan valitessaan olla avoin prosessille kokija ikäänkuin alistuu maailmankaikkeuden fundamentaaliselle luonteelle (ainakin nöyrtyy sen edessä, murtuu); muutokselle, jossa ei ole enää turva-alueita joihin paeta tekojen, sanojen ja ajatusten seurauksia.

Prosessista, sen kulusta ja nykytilasta epätietoisemmissa tiloissa valitseva olento päättää ikäänkuin sivuuttaa ravintolalaskun illan päätteeksi. Ehkä ateria ei tyydyttänyt tai on vaan niin kusipää että haluaa juoksut. Enpä tiedä minkälaisia perintätoimistoja "ravintolamme" käyttää, mutta jumankauta homma pelaa. Sitä saa mitä tilaa, kautta rannan tosin, sillä tässä "ravintolassa" ei koskaan tiedä mitä saa - nähdäkseni luominen meissä tapahtuu niin "salatulla" tasolla ettei tajunta ainakaan sellaisenaan, haluineen, hyveineen ja himoineen "murtaudu läpi", vaan tyytyy aistiskelemaan ajatuksien muodossa saapuvia energialatauksia ja värähtelyjä, ja pelaamaan peliään siellä.

..

Ajattelin juuri kirjoittaa jotain tähän vielä prosessin tiedostamisesta kunnes hiffasin että mitä helvetin paskaa taas täällä oikein länkytän.